Raksantti Oy, Vaativaa rakennesuunnittelua <br>ympäri Suomen, Mestari & Kisälli -lehti

Antti Jaakkola on koulutukseltaan vaativien rakenteiden diplomi-insinööri. Hän aloitti yrityksensä toiminnan toiminimellä oman työn ohella vuonna 2009, mutta 2014  hän ryhtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja vuonna 2016 yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi. Hän on luonut vakituisten asiakkaiden verkoston vuosien myötä niin vakaalle pohjalle, että satunnaisiin töihin ei aika tahdo enää riittää.  Vakituisia asiakkaita on tälläkin hetkellä mm. Kajaanissa, Jyväskylässä, Porissa ja Pirkkalassa.

Antti Jaakkola tekee sekä rakenne- että rakennussuunnittelua, lähinnä halleja sekä liike- ja palvelurakennuksia. Rakennesuunnittelu kattaa betoni-, teräs-, ja puurakenteet, erilaiset vaativat rakenteet, kuten suurten jännevälien teräsristikot, sekä puu- ja betonielementit. Palvelut kattavat myös lupakuvat, lähinnä halleihin.

– Yleensä arkkitehti piirtää minkälainen rakennuksesta pitää tulla, minä piirrän sen, miten se tehdään. Ei ole vielä tullut vastaan tekemätöntä paikkaa, Antti Jaakkola kertoo.

Raksantti Oy, Vaativaa rakennesuunnittelua <br>ympäri Suomen, Mestari & Kisälli -lehti

Aiemmin Antti Jaakkola hoiti myös valvonnan, mutta siihen eivät enää vuorokauden tunnit riitä.

– Joillain kaupungeilla on sellainen käytäntö, että suunnittelijan on käytävä tekemässä runkokatselmus ja silloin on luonnollisesti mentävä. Mutta suurin osa työstäni tapahtuu täällä toimistossani. Kaikki liikkuu digitaalisesti ja palaveritkin voidaan pitää verkossa.

Raksantti Oy, Vaativaa rakennesuunnittelua <br>ympäri Suomen, Mestari & Kisälli -lehti

Antti Jaakkolan mukaan alalla riittäisi enemmänkin töitä, mutta alalle ei ole tungosta.

– Koulutus on vaativa, rakennusstatiikka oli ainakin omana opiskeluaikana yliopistossa sellainen kohta, johon moni saattoi kompastua tai ainakaan sitä ei koettu erityisen kiinnostavaksi. Rakennesuunnittelussa se on taas niitä ydinkohtia, rakenteiden pitää kantaa ja rakennuksen pysyä pystyssä. Mittojen on oltava just eikä sinnepäin. Omista suunnitelmista on tultava mittatarkkoja. Pääurakoitsijat hoitavat nykyään alihankintana suuren osan rakennustöistä ja rakennesuunnittelija tarkistaa kaikki ristiin, joten vastaavalla rakennesuunnittelijalla on sellainen peräänkatsojan rooli. Vastuu on iso ja työ vaatii huolellisuutta, tarkkuutta ja osaamista.

Samankaltaisia juttuja